Kerhotoiminta

PERUTTU, Classic Tour IX 2020

Classic Tour IX
Ensimmäinen kilpailija starttaa Lahden torilta klo 9.01. Noin 100 kilometriä pitkä reitti on kokonaisuudessaan asfaltoitua tietä, ja se suuntautuu Nastolaan ja Orimattilaan. Reitillä on 10 tehtävärastia, joiden tulosten perusteella kilpailun tulokset muodostuvat. Rastien tehtävät ovat taitoja, tietoa ja tuuriakin vaativia suorituksia. Kilpailu suoritetaan kokonaisuudessaan tieliikennesääntöjen puitteissa yleisillä teillä. Kilpailun maali sijaitsee Lahden Messukeskuksessa Classic Motorshow:n yhteydessä. Kilpailun palkintojenjako suoritetaan Classic Motorshow:n näyttelyalueella klo 14.00. Ensimmäinen kilpailija saapuu maaliin noin klo 12.15. Kilpailun reitillä on noin 40 minuutin lounastauko Päijät-Hämeen Mobilistien kerhotalolla Orimattilassa.
Lahti Classic Tourilla on kolme kilpailuluokkaa henkilöauton vuosimallin perusteella:
1. 1950-64 vuosimallit
2. 1965-74 vuosimallit
3. 1975-89 vuosimallit
Kilpailun osallistumismaksu on 100 euroa. Autossa voi olla kuljettajan lisäksi niin monta matkustajaa kuin auton rekisterilupa sallii.
Osallistumismaksu 100 euroa sisältää: Osallistumisen 100 kilometrin matkailuajoon. Kaksi lauantain sisäänpääsyranneketta Classic Motorshow:hon. Kaksi lounasta 2.5.2020 kilpailun tauolla.
Kilpailuun otetaan mukaan 60 ilmoittautunutta ja osallistumismaksun maksanutta vuosimallien 1950-89 henkilöautoa.
ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittautumiset verkossa https://forms.gle/xVYMGCPjSSEYV24S7 20.4.2020 mennessä.
Osallistumismaksu 100 euroa maksetaan Päijät- Hämeen Mobilistien pankkitilille, Orimattilan Op FI85 5308 0720 0160 60 (BIC OKOYFIHH). Maksun viesti: osallistujan nimi
Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava seuraavat tiedot:
1. Osallistujan nimi
2. Osallistujan osoite
3. Osallistujan sähköpostiosoite
4. Osallistujan puhelinnumero
5. Auton merkki
6. Auton malli
7. Auton vuosimalli
Kilpailuun hyväksytyille osallistujille lähetetään ennen tapahtumaa kilpailijaohje sähköpostitse.
Tervetuloa!
Antti Vähälä Kilpailun johtaja Päijät-Hämeen Mobilistit ry Puh. 040 555 9265